Elinkeinoelämällä saattaa olla suuria ongelmia saada ammattitaitoista työvoimaa suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta. Opetusministeriön johdolla on menossa useita toimenpiteitä, jotta koulutettavien määrä ja yritysten sekä yhteiskunnan työvoimatarpeet kohtaisivat nykyistä paremmin. Ne toimenpiteet eivät kuitenkaan pelkästään riitä.

Nykyinen työmatkakulujen vähennysjärjestelmä verotuksessa on epätäsmällinen, byrokraattinen eikä se kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Tämä johtuu verovirastojen toisistaan poikkeavista työmatkavähennyksiin liittyvistä lain tulkinnoista.

Tuloverolain 93 § määrittelee matkakustannukset asunnon ja työpaikan välillä verotuksessa vähennyskelpoisiksi. Tällä lainkohdalla on vain yksi vakiintunut tulkintatapa. Tämä tulkinta tukeutuu hallinto-oikeuden ratkaisuun vuodelta 1979. Tulkinnan mukaan matkakustannukset voidaan vähentää ainoastaan julkisten kulkuneuvojen maksujen suuruisina. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Verohallituksen erikseen antamissa ohjeissa mainitut julkisten kulkuneuvojen odotusajat ylittyvät, oman auton käytön voi verotuksessa vähentää. Yli 20 vuotta vanhan, KHO:ssa äänestyksen jälkeen syntyneen ratkaisun, käyttäminen ennakkotapauksena on kyseenalaista oikeudenkäyttöä.

Jotkut ovat joutuneet vakavasti harkitsemaan jopa luopumista työpaikastaan, koska työmatkakulut ovat nousseet liian suuriksi suhteessa saatuun palkkaan. Asuinpaikan läheltä ei löydy koulutusta vastaavaa työtä ja sen vuoksi työmatka on pitkä. Joukkoliikenneyhteyksien puutteellisuudesta huolimatta oman auton käyttöä ei ole verotuksessa saanut vähentää. Verovelvolliset ovat valittaneet eri oikeusasteisiin verottajan kohtelusta, mutta tehdyistä valituksista annetut päätökset ovat olleet monesti kielteisiä. Asianmukaisista perusteluista huolimatta on kyseenalaistettu työn luonne ja joustavuuden tarve työtehtävien hoitamisessa. Kaikki nämä tapaukset kertovat lain liiasta tulkinnanvaraisuudesta ja kansalaisten epäoikeudenmukaisesta ja epätasa-arvoisesta kohtelusta.

Polttonesteiden hinta on noussut dramaattisesti viimeisten kuukausien aikana. Harvaan asutuilla alueilla linja-autovuoroja on jouduttu lakkauttamaan linjojen kannattamattomuuden takia, josta syystä mahdollisuudet käyttää joukkoliikennettä ovat entisestään heikentyneet. Varsinkin suurten asutuskeskusten ulkopuolella asuvat ovat näin ollen aiempaakin riippuvaisempia oman auton käytöstä. Polttoaineiden hinnat ovat jo nyt nousseet yli kipurajan. Sen vuoksi myös työmatkakulujen verovähennysoikeus pitää korjata vastaamaan paremmin todellisia kustannuksia. 

Tuloverolain 93 §:ä tulee muuttaa siten, että kaikille, joille oman auton käyttö on edellytys työtehtäviensä asianmukaiseen suorittamiseen tai joille oman auton käyttö selvästi kohtuullistaa työmatkoihin käytettävää aikaa, tulee sallia oman auton käytöstä johtuvien kulujen vähentäminen verotuksessa. Näin voidaan turvata se, että kansalaisia kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ja ettei työmatkoihin kulu aikaa kohtuuttomasti.