Työmatkakulujen verovähennyksiä koskevaa lainsäädäntöä korjattava
 

 

 
> VIIKON KYSYMYS
> ISÄ-LAPSI -HAASTEKAMPANJA – Lähde sinäkin mukaan!
> BLOGI
> Talonpoikaisjärkeä lainsäädäntöön
> Vastaajat on saatava oikeuden istuntoihin!
> Jätevesiasetus on kumottava!
> Maatalouspolitiikkaan tarvitaan suurremontti!
> Vakka-Suomen merialuetta ei tule liittää Selkämeren kansallispuistoon
> Valtion yhtiöiden johdon palkitseminen kohtuulliseksei
> Rattijuopumuksissa toimivalta siirrettävä poliisille
> Koulukiusaaminen on kitkettävä
> Eduskunnassa käytävä perusteellinen keskustelu nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden parantamiseksi
> Maatalouden byrokratiaa purettava ja käytännöt tarkoituksenmukaisemmiksi
> Ruoan hinta on saatava laskuun
> Vanhat blogimerkinnät
> Nollatoleranssi ei tavoittelemisen arvoinen nopeusvalvonnassa
> Vesiliikenteen promilleraja alemmaksi
> Maatalouspoliittinen selonteko - Hallinnon keskittämiseen ja hajauttamiseen enemmän harkintaa
> Kuntien taloustilanne jatkuu vaikeana
> Työmatkakulujen verovähennyksiä koskevaa lainsäädäntöä korjattava
> Verotuksen työmatkavähennykset oikeudenmukaisemmiksi!
> Ammatilliseen peruskoulutukseen panostetaan

Ajankohtaista arkisto >
 
< edellinen sivu
< etusivulle
 
 

Kesäkuisen kirjoitukseni työmatkakulujen verovähennyksiä koskevan lainsäädännön korjaamisesta pohjalta olen saanut varsin runsaasti positiivista ja kiittävää palautetta. – Vihdoinkin tähän epäoikeudenmukaiseen verokohteluun puututaan –, saamani palautteen perusteella tuntuu olevan myös verovelvollisten mielipide. 

Tuloverolainsäädäntöä tulee muuttaa vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia. Tällä hetkellä tilanne on kaikkien osapuolten, niin verovelvollisten kuin verohallinnonkin, kannalta ongelmallinen. Verohallinnon virkamiehet ja eri oikeusasteet ovat toimineet niissä puitteissa, joihin nykylainsäädäntö antaa heille mahdollisuudet. Varsin itsestään selvää on myös se, että hallintovirkamiesten ja tuomareiden on työssään noudatettava voimassaolevaa lakia.

Tuloverolain 93 § on vuosikymmeniä sitten säädetty ja sillä on vain yksi vakiintunut tulkintatapa vuodelta 1979. Oleellista oli se, että vuoden 1979 jälkeen työelämä on Suomessa muuttunut hyvin radikaalisti. Elinkeinoelämällä on entistä suurempia haasteita saada ammattitaitoista työvoimaa. Useiden alojen osaajia yritysten ja yhteiskunnan tehtäviin ei läheskään aina löydy läheltä.  Työelämä on muuttunut vaativammaksi edellyttäen työntekijöiltä yhä enemmän venymistä sekä joustamista työajoissa ja työmäärissä. Työssäkäyntialueet ovat merkittävästi laajemmat kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Vaikkakin joukkoliikenteen kehittäminen on hyvin kannatettava tavoite, kuljetusyrittäjillä ja yhteiskunnalla ei tule olemaan edellytyksiä sellaisen joukkoliikenneverkoston kehittämiseen, joka turvaisi kaikille suomalaisille – koko maassa – mahdollisuuden linja-autojen ja junien käyttämiseen.  Erilaiset työelämään ja työssäkäymiseen liittyvät haasteet merkitsevät sitä, että oman auton käyttö tulee säilymään edelleenkin osalle suomalaisista ainoana mahdollisuutena työmatkojen kulkemiseen.

Aiemmassa kirjoituksessani olleet esimerkit ja tosiseikat ovat seurausta siitä, että työmatkakulujen verovähennysoikeutta koskeva nykylainsäädäntö ei ole riittävän tarkkarajainen. Tuloverolain työmatkakuluvähennyksiä koskevan osuuden tulkinnanvaraisuus aiheuttaa sekä verohallinnolle että oikeuslaitokselle ylimääräistä työtä. Kyseistä lainkohtaa on muutettava, jotta niillä olisi paremmat toimintaedellytykset ja jotta voitaisiin turvata kansalaisten tasapuolinen kohtelu.

Nykyinen työmatkakulujen vähennysjärjestelmä verotuksessa on epätäsmällinen, byrokraattinen eikä se kohtele kansalaisia tasapuolisesti.  Tuloverolain 93 §:ä tulee muuttaa siten, että kaikille, joille oman auton käyttö on edellytys työtehtäviensä asianmukaiseen suorittamiseen tai joille oman auton käyttö selvästi kohtuullistaa työmatkoihin käytettävää aikaa, tulee sallia oman auton käytöstä johtuvien kulujen vähentäminen verotuksessa.  Näin voidaan turvata elinkeinoelämän ja yhteiskunnan toimivuus – työvoima liikkuu ja työt saadaan tehdyksi. Samoin voidaan turvata verohallinnolle selkeämmät toimintaedellytykset sekä vähentää tarvetta käsitellä työmatkavähennystapauksia eri oikeusasteissa.  Tämä on koko yhteiskunnan etu!


Pertti Hemmilä   ©2005 Pertti Hemmilä